Esipuhe

Ulosottolaitos on osa oikeuslaitosta ja oikeusministeriön hallinnonalaa. Perustehtävänä on vastata tuomioiden ja muiden ulosottokelpoisten velvoitteiden täytäntöönpanosta. Ulosotto turvaa oikeuksien ja velvoitteiden toteutumista yhteiskunnassa. Visionamme on, että mahdollisimman moni selviytyy velvoitteistaan ja asianosaiset luottavat oikeuksiensa toteutumiseen. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, palveluhenkisyys, luottamus ja jatkuva kehittyminen.

Useilla strategisilla tavoitteillamme on yhtymäkohtia kestävään kehitykseen ja sen edistämiseen. Meille on erityisen tärkeää, että korkealaatuinen oikeusturva on kaikkien saatavilla, yhteiskunnassa on hyvä maksumoraali, mahdollisuudet taloudellisten väärinkäytösten tekemiseen ja niistä hyötymiseen ovat yhä vähäisemmät ja rikosvastuu toteutuu oikeudenmukaisesti. Tähtäämme toimillamme ylivelkaantumisen ennaltaehkäisyyn ja velkaantumisen aiheuttamien haittojen vähentämiseen. Asiakkaita kohtelemme yhdenvertaisesti. Työyhteisönä haluamme olla oikeudenmukainen ja työhyvinvointia tukeva.

Olemme sitoutuneet edistämään toiminnassamme YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelman toteutumista. Kuluvalla tulossopimuskaudella painopisteitämme ovat kestävää kehitystä koskevan tiedon analysoinnin ja käytön lisääminen, hiilijalanjäljen pienentäminen sekä järjestelmällisen häirinnän, uhkailun, maalittamisen ja vihapuheen vastaisen työn vahvistaminen. Myös lasten ja nuorten aseman parantaminen on yksi tärkeistä tavoitteistamme.

Ulosottolaitos on laatinut ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa vuodesta 2022. Tässä vastuullisuusraportissa on nostettu esiin niitä kestävän kehityksen tavoitteita ja alatavoitteita, joihin katsomme pystyvämme parhaiten omalla toiminnallamme vaikuttamaan. Koko Ulosottolaitoksen henkilöstö on sitoutunut tavoitteiden edistämiseen toiminnan kaikilla tasoilla. Mittarit ovat pääosin kuvausta siitä, miten tavoitteita ja niiden toteutumista tullaan jatkossa arvioimaan sekä sitä, miten mittaristoa voidaan kehittää ja saadun tiedon hyödyntämistä edistää. Vertailutiedon puuttumisen vuoksi varsinaisia toteumia ei ole mahdollista toiminnan vaikuttavuudesta tältä osin vielä esittää.
Ulosottolaitos ja Konkurssiasiamiehen toimisto kuuluvat samaan kirjanpitoyksikköön ja tekevät paljon hallinnollista yhteistyötä. Tämä vastuullisuusraportti on mainittujen virastojen yhteinen.

Konkurssiasiamiehen toimisto ja sen henkilöstö ovat sitoutuneet valittujen kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen.

Valtakunnanvouti Juhani Toukola
Konkurssiasiamies Terhi Maijala

Julkaistu 28.4.2023