Vastuullisuusraportin laadintatapa

Koko Ulosottolaitoksen henkilöstö on osallistunut vastuullisuusraportin laadintaan. Konkurssiasiamiehen toimiston osalta osallistuminen tapahtui työryhmäedustuksen kautta. Ulosottolaitoksen toimintayksiköt kävivät keskustelua Ulosottolaitokselle sopivista keskeisistä tavoitteista, toimista niiden edistämiseksi sekä edistymistä kuvaavista mittareista. Toimintayksiköiden henkilöstö tunnisti kiitettävällä tavalla kohteita, joita Ulosottolaitos voi toiminnallaan edistää. Monet tunnistetuista tavoitteista olivat sellaisia kestävän kehityksen tavoitteita, joiden kehittäminen liittyy yhteen ulosottoviranomaisen ydintoiminnan kanssa ja joita Ulosottolaitos jo arjessaan toteuttaa.

Vastuullisuusraportin laatimista varten Ulosottolaitokseen perustettiin työryhmä, joka koostui valtakunnanvoudin kanslian, henkilöstöjärjestöjen sekä Konkurssiasiamiehen toimiston edustajista. Työryhmän tehtävänä oli suunnitella, valmistella ja laatia Ulosottolaitoksen ja Konkurssiasiamiehen toimiston yhteinen vastuullisuusraportti vuodesta 2022. Työryhmän työn taustalla olivat edellä mainitut Ulosottolaitoksen toimintayksiköiden ajatukset. Työryhmän esityksiä käsiteltiin Ulosottolaitoksen johtoryhmässä sekä Ulosottolaitoksen yhteistyötoimikunnassa. Työryhmä esitteli esityksensä raportoitavista tavoitteista raportointia ohjanneelle taholle, valtakunnanvoudin kanslian johtoryhmälle, joka hyväksyi työryhmän esityksen.

Työryhmä oli vastuussa raportin kirjoittamisesta. Valtakunnanvoudin kanslian johtoryhmää kuultiin kirjoitustyön edetessä niin, että johtoryhmä pystyi toteuttamaan raportointia ohjaavaa tehtäväänsä. Valmis vastuullisuusraportti esiteltiin valtakunnanvoudille sekä konkurssiasiamiehelle, jotka hyväksyivät raportin.

Raportoitavaksi valitut tavoitteet ovat yhteisiä Ulosottolaitokselle ja Konkurssiasiamiehen toimistolle. Ne edistävät näiden tavoitteiden toteutumista kumpikin tahollaan. Raportissa tuodaan esille lähinnä Ulosottolaitoksen tilastotietoja, koska Konkurssiasiamiehen toimiston vaikutus yhteistilastoihin olisi pienenä erillisvirastona hyvin marginaalinen, ja koska näillä virastoilla ei juuri ole yhdenmukaisia tilastoja käytettävissään.

Julkaistu 28.4.2023